Innostuin nyt kirjoittamaan tätä ihan kunnolla, ja Veronicalla pelaaminen on muutenkin hauskaa, joten tässä jo 3. osa. (:

Alhaalla oli mies, jolla oli harmahtava iho ja arpia kasvoissaan. Siellä oli myös pieni pöytä, jonka päällä oli kynttilöitä. Mies kääntyi meitä kohti ja sanoi: "Ahaa... William Crystal, viimeinen miespuolinen puunhaltija." Katsoin Williä kummastuneena, ja Will vilkuili miestä vihaisen näköisenä. Huomasin edessäni olevan suuren, hienosti koristellun arkun.

Myös Will huomasi arkun ja vilkaisi minua kauhistuneena.

"Veronica, juokse pois!" Will huusi ja hänen vieressään seisova mies tarttui Williä kaulasta kiinni ja huusi kolme sanaa: "Ada ferga hamo". Samassa huomasin portaiden ääriviivojen haalenevan ja portaiden katoavan. Kiljaisin kauhusta kun Will potkaisi miestä haaroväliin ja he alkoivat tappelemaan. Samassa arkku avautui ja sieltä astui sini-ihoinen nainen joka tuijotti minua punaisilla silmillään ja paljasti hampaansa. Vampyyri.

"Veronica! Näetkö tuon laitteen tuolla takana", Will kysyi ja nyökkäsin, "hyvä. Mene siihen ja jätä minut tänne!" Will karjui tappelun lomasta ja minä ryntäsin laitteelle.

Laitteessa oli kahvat ylhäällä ja tartuin niihin käsilläni. Samassa laite näytti aktivoituvan ja ympärileni ilmestyi monia ns. säkeitä, jotka muodostivat pallon ympärilleni. Laite alkoi pyöriä ympäri kovaa vauhtia ja minua huimasi. Tunsin kuinka luomeni painuivat kiinni, kiinni, kiinni...

Tunsin pitsin kutittavan niskaani. Avasin silmäni ja näin häikäisevän auringonvalon. Miten olin täällä? Nousin ylös sängystäni ja pohdin edellisyön tapahtumia. Muistan menneeni laitteeseen joka alkoi pyöriä, mutta... Sitten en muistanut enää mitään. Kuulin yhtäkkiä lujaa koputusta ja pomppasin ylös vaihtaakseni vaatteet.

Vedin päälle eiliset vaatteeni ja kiirehdin ovelle. Siellä oli leveästi hymyilevä Jasmine. Avasin oven ja tervehdin Jasminea.

"Hei Jasmine..."

"Veronica! Miten sen miehen kanssa kävi, sen olikos se nyt... Thomas?" Jasmin kysyi innoissaan ja minä hymyilin tekohymyä.

"Heitin hänet ulos. Kamala renttu."

"Hyvä..." Jasmin mutisi ja kiirehti sisälle.

Jasmin meni keittiööni ja minä seurasin häntä hämmentyneenä.

"Miten niin hyvä?" Kysyin ja Jasmin käännähti minua kohti väläyttäen hymyn.

"Ei mitenkään, ei mitenkään... Ai että minä rakastan tätä sinun keittiötäsi...!" Jasmin puheli ja liihoitteli ympäri keittiötäni minun seuratessa hänen menoaan mielessäni Will.

Kohta kävelin Jasminen luokse ja halasin häntä jotta Jasmine lähtisi.

"Oli kiva tavata", sanoin, "mutta nyt sinun pitää mennä, minulla on tekemistä, nähdään!"

Jasmine halasi takaisin ja lähti. Huokasin iloisena, sillä nyt minulla oli mahdollisuus lähteä Willille.

Kiirehdin Willin ovelle ja huomasin että se oli apposen auki. Kävelin hitaasti sisälle ja näin Willin keskellä muuttolaatikoita.

Kävelin hiljaa Willin luokse ja kuiskasin: "Will..." Will pomppasi ympäri ja nähdessään minut, hymyili.

"Ai hei Veronica! Olin juuri pakkaamassa vaatteitani, muuttoautoni tulee huomenna. Muutan lähemmäksi vanhempiani."

"Will... Ei kai tämä johdu siitä eilisestä?" Kysyin varovasti ja Willin hymy sammui.

"Mistä eilisestä?"

Katsoin Williä kuin hullua ja huomasin muuttolaatikoiden seasta pilkottavat portaat. Kävelin nopeasti niiden luokse ja aloin laskeutua kellariin. Will seurasi minua hämmästyneenä.

"No siitä mikä tapahtui kellarissa!" Huudahdin ollessani puolessa välissä portaita.

Hämmästyksekseni kellari oli täysin tyhjä. Ei ollut arkkua, eikä sitä minut pelastanutta laitetta. Katsoin ympärilleni silmät pyöreinä.

"Tyhjensin kellarin juuri äsken, täällä olivat kaikki vaatteeni", minua seurannut Will sanoi ja minun teki mieli ravistella Williä. Ryntäsin takaisin ylös raivoissani ja Will seurasi minua.

"Etkö sinä muista?! Se vampyyri! Ja se harmaaihoinen mies joka sanoi sinua puunhaltijaksi! Ja se laite joka pelasti minut! ETKÖ SINÄ MUISTA?!" Kiljuin raivoissani ja Will katsoi minua hämmentyneenä.

"Sinä muistat..." Hän kuiskasi kävellen lähemmäksi minua. "Veronica, olen pahoillani..." Will kuiskasi ja veti minut kiinni itseensä. Viimeinen muistoni oli Willin pehmeät huulet omillani, sitten, jo toisen kerran yhden vuorokauden aikana, päässäni pimeni.

Tunsin märän maan paljailla jaloillani. Haistoin metsän tuoksun nenässäni. Kohottauduin hämilläni ylös ja näin olivani vehreässä metsässä. Hieroin silmiäni todeten kylmän betonimaan olevan kaukana tästä märästä sammalen ja ruohon sekoituksesta.

Kohottauduin kokonaan ylös ja näin siivekkään olennon olevan selkä minua kohti. Päästin suustani hämmästyneen ähkäisyn ja olento kääntyi minua kohti. Huomasin tuijottavani suoraan Lorettan tuttuihin, suklaisiin silmiin.

"Ihana nähdä taas, Veronica", Loretta sanoi.

Kommentointi pakollista (: